MUUTTO

Jeps, ärsyttää jo itseänikin.. Mutta sanon vain sen, että muutan.. Blogspotissa pysytään, mutta tähän en osoitetta julkaise, sillä.. Jokainen kysyköön jos kiinnostaa. Eli en usko että monikaan sitä kysyy, niin saatan siis jutella teille, muttette te tiedä, että se olen minä.. Ovelaa, eikös? (;

Hengissä ollaan..

Vau, ette usko nyt ensinnäkin, kuinka helpottunut olo minulla on! Siis ihan tähän bloggaukseen liittyen: olin nyt tiistaista lähtien yrittänyt kirjautua ja päässytkin blogspottiin sisälle, mutta blogia ei löytynyt millään! Tosin en ollut varma, että olinko laittanut oikean sähköpostin "tunnuksen" kohtaan ja näinpä oli, kokeilin toista sähköpostia ja tässä sitä taas ollaan!!
Ellei nyt olisi tämä toiminut, niin olisin aloittanut taas alusta.. Ja kertoisin ehkä joitain itsestäni, niin voisinkin kertoa, mutta en vielä tiedä kuinka sen toteuttaisin täällä.. Noh, katsotaan..

Isävarmaan tietääkin, kuka täällä pitkin kyliä oli "riehunut" venetsialaisten aikaa, ja tehnyt mitä omituisempaa ilkivaltaa. Hah, mutta ei ole poliiseja onneksi tänne päin ajellut, eikä iskäkään voisi ilmiantaa rakasta lastaan, vaikkei hänellä ole mitään varmoja todisteita. Omia johtopäätöksiään nimittäin vain..

Tuon jälkeen on tapahtunut vaikka mitä, ja tuo venetsialais-asia on jo "menneen talven lumia" - toivottavasti. Suhteista sen verran, että.. pääni on sekaisin. Siis uskon että J voisi paremmin ilman minua, mutta toisaalta uskon että hän.. äh, en tiedä..

Vois nyt oikeasti suunnitella taaas tätä blogimuuttoa..

Vietän hiljaiseloa hetken

Asia on nyt niin, tuohon viikonloppuun liittyen, että joudun viettämään vähän hiljaiseloa tässä, että eräs tapahtunut asia hiljentyisi, enkä jättäisi mitään johtolankoja ovilleni. Ilkivalta on todella mukavaa ja poliisia pakoilu ihan jees. Joten, korkeintaan maanantaina nähdään!

"Elän täysillä"

Aika mennyt ihmeellisen nopeaa: 4 päivää sitten kirjoittanut! Joka päivä olen miettinyt "noniin, nyt kirjoitan" mutta taas se on sitten jäänyt, ja ajatellut "kyllä minä pian"..

Hyvin lähtenyt "elä täysillä" -elämä. Ainakin minun kannalta. Koulussa olen suurin piirtein joka toinen tunti, ja joka toinen tunti kylällä, "nukuin pommiin", hammaslääkärissä, jne. jne. Jos olisin niin kuin ennen, olisin nyt hikeentymässä jossain miettien "voi ei - mitä minä selitän poissaolokirjaan? Mitä minä teen? Entä jos se opettaja ottaa minut puhutteluun..?", mutta nyt annan olla, ja murehdin myöhemmin.

Tämä tosin saattaa napsahtaa omille näpeilleni, mutta minkäs voin - ei kiinnosta.

Eilen oltiin taas S:n luona. Juomassa. En murehtinut, vaikka äitini tiesi koko siellä ollessani, että olen vain ryyppäämässä. Minkäs sille voi kun on liian utelias äiti, joka penkoo toisten huoneita? Niin, lisäksi äiti oli huomannut tyhjien ED -pullojeni paikan ja ollut sisko002:lle "mikä sillä on? Miksi se juo näitä niin paljon?". Mietin, että jos hän kysyisi sitä, niin vastaus olisi varmaan niin kuin aina "en mä tiedä. Mä vaan juon - huviks..?". Vaikka todellisuus on paljon muuta.

Nyt pitäisi lopettaa, pukea päälle ja meikata. Kuivata hiukset ja katsoa kelloa: tällä hetkellä 22:41. Nähdään T:n kanssa, ja menemme kylälle viettämään mökkikaudenpäättäjäisiä - tosin, ilman nesteitä. En ole sentään niin harmaantunut, etten osaisi juhlia ilman alkoholipitoisia aineita. Onhan minulla intohimoni: ilkivalta.

Olenko epänormaali?

Minne tämä elämä on menossa? Tein "suuren" päätöksen ja tahdotte ehkä kuulla sen? Noh, tässä se tulee: Kun elän täällä enää parin tyypin sydämen vuoksi, ja mikään muu ei kiinnosta, niin mitä minä tekisin? Koulu ei kiinnosta, sen voisin lopettaa heti ja antaa vain mennä.. Niin, kun ei kiinnosta, eikä kiinnosta tulevaisuus, miksi olen siellä? Kun täällä joudun vielä olemaan, niin miksi en ota kaikkea iloa irti siitä? Hitto, sen teen. - Tai ainakin yritän tehdä.

"ED on niin epäterveellistä ja vaarallista. En todellakaan osta!" Äiti ei luvannut ostaa kaupasta sitä, ja minä riippuvainen olen täällä kuin narkkari ilman huumetta.

Olenko epänormaali? Tätä en oikeastikaan tiennyt, kunnes J kysyi jtn: "pakko kysyä, mutta kuinka usein sä ajattelet elämääs noin ja sen seurauksia jne?" (en muista tarkallaan kuinka kysyi, ja sitä ennemmin olimme puhuneet kuolemasta, itsemurhasta jne) - "About joka päivä? Sä?" - "En koskaan.". Tipuin pikkaisen korkealta. Mitäh?! En tiedä, mutta minulle se on jo normaalia ajatella kuolemaa.. Ja nyt olen sitä ihan tosissani alkanut miettimään - että kuinka sen toteuttaisin jne. Ennen se on ollut vain mielessä..

Äiti on taas päättänyt alkaa vetämään turpaani jotain vitamiinikaikenparantavia-pillereitä. Kun ne ei yksinkertaisesti auta minua!! Mutta entäs jos niistä saisi yliannostuksen..

Haluaisin käydä terveydenhoitajalla mittauttamassa pituuteni ja painoni. Kotona puntaroin itsestäni 46kg:n kokoisen ihmisen, ja viimeksi olen mitannut itseni 163cm:n kokoiseksi..

Pimeä mielenhäiriötila - niin kuin aina

Olen rakastunut - nimittäin ED:n tarjoamaan uuteen energiajuomaan. Pääsin koulusta livahtamaan kauppaan (en tiedä kuinka teillä on, mutta me emme saa poistua koulualueelta ilman lupaa, ja kun sitä lupaa ei ollut juuri saatavilla niin..), ja sain energiaa tähänkin päivään. Olenkohan siitä jo riippuvainen? Joudunko riippuvuuteen, että käyn joka päivä kaupassa ja ostan sieltä tuon kyseisen pullon, ja rahani hupenevat niin kuin tupakoijilla? Toivottavasti en, sillä olen köyhä pieni opiskelija, joka tarvitsee rahojansa muuallekin kun R-kioskin tädeille.

J:llä on porukoittensa kanssa ongelmia.. Ja huolet ja ongelmat taitaa todella olla suuret, kun hän jo miettii itsemurhaa tai kuinka sen tekisi, ellen minä olisi estämässä.. Luulenpa että se on vain "sanomista", mutta vaikka sanoisikin niin ettei pakosti tarkoittaisikaan 100%:sesti, niin minusta siinä pitää olla jo mukana ja auttaa: ja minä - en pääse täältä millään auttamaan. Välimatkat ovat prseestä, ja osaanko edes auttaa, ellen itseäni osaa? Tahtoisin olla siellä..

Pää on kipeä.. Väsymys.. Elämän halu 0+, plussa tulee J:stä ja G:stä.. Mutta..
Ei ei ei.. En enää millään osaa kirjoittaa, ettei tulisi mieleeni näitä huonoja asioita. Ne asiat ovat nytkin päässäni pyörimässä, enkä osaa kirjoittaa niitä tänne. Ja siis.. Asiani ei ole niin hyvin, kun täällä saattaisitte huomata. Tämä on vain murto-osa siitä, mitä joudun kokemaan ja elämään.

Vtuttaa tällainen. Koulu menee päin prsettä, mutta menköön. Ehkä joskus jaksan aloittaa alusta. Nyt ei pysty, ei edes "ota niskasta kii" -kommentit auta - onko ne sitten joskus auttanut: ei. Tahdon juomaan, unohtaa tämän. Tahdon tehdä ilkivaltaa, ens vkl? Minulla on jo suunnitelmat ja kaveri mukana.. Saa nähdä mitä tulee ja seuratkaa sitten sunnuntain uutisia (;

"Ookko sä väsynyt vai masentunut?"

Tuohon kysymykseen pysähdyin.
Kuulin sen tänään mummalta, kun tulimme juuri niiltä syömästä ja juhlimasta mummun ja paapan 45-vuotis hääpäivää. Kysymyshän on tavallaan minulle tuttu, ja mieleni teki vastata "sekä että", mutta taas tyydyin vain pikku hymyyn vastaukseksi ja jatkoin tekemisiäni. Äiti sen sijaan tekee siitäkin vitsin "--vai rakastunut?".

En vain halua antaa niiden huomata sitä. Tiedän, että sitten olisin kaiken huomion pisteenä ja saisin apua ja ehkä oloni parantuisi, mutta entä sen jälkeen? Kun palataan sen jälkeen arkeen.. Saan taas tippua korkealta ja yrittää ponnistella päivä päivältä, että jaksaisin elää. Mutta entäs jos en taaskaan jaksa? Siitä lähtee se iän ikuinen kierto. Sillä.. enhän edes tiedä mistä tämä johtuu..

En todellakaan tiedä mitä tehdä.. Haluaisin pois, ja olisin valmis siihen - mutten tahdo satuttaa muita. J:tä.. Joka niin vannoo rakkauttaan minuun, ja rakastanhan minäkin häntä, mutten silti saa tätä pahaa oloa millään pois. Ja entäs G? Kuka häntä hoitaisi ja auttaisi?

Ilmianna itsesi!

Eilen ei tullutkaan kirjoitettua.. Ups, mutta lukeekokaan näitä kukaan? En usko.. Jos lukee, niin ilmiantakoon itsensä nyt, että tiedän.. mitä tiedän? - Että minulla on yksikin syy kirjoittaa tänne.. Toisaalta, tämä auttaa eniten vain minua: selvitän tunteeni tänne, että päässäni syntyisi pienikin järjestys, joka helpottaa tulevan miettimistä ja tätä elämistä..

Eilen tosiaan J tuli meille vielä kahden maissa. Oltiin ja hengailtiin, J näki tällä kertaa myös toisen siskoni, sisko001:sen ja poikaystävänsä, sekä äitini. Ainniin, myös sisko001:sen koiran. Kaikki meni hyvin, ja seitsemän maissa mentiin katsomaan yksi kesäteatterinäytelmä, kun oli vapaalippuja ja näyttelinkin viime vuonna siellä kesäteatterissa. Kymmenen maissa J lähti.. Pelkään kun tulee hirveä ikävä, kun hän lähtee torstaina Helsinkiin..

Onneksi nyt on pysynyt perheessä jokin "hiljaisuus", siis ei ole tullut niiin suuria vastaan ottoja, ja osaan vetäytyä ajoissa syrjään, jotta niiltä pieniltäkin vastaan otoilta vältyttäisiin.

Eniten tänään minua surettaa G. Hänellä on luultavasti silmätulehdus - minun diagnoosin mukaan (siis kun on minun diagnoosi, niin se on todella epävarmaa). Vettä on nyt jäähtymässä, kun keitin sitä ja aion putsata sen silmän.. Rähmää niin ja kuolee pienimmät pöpöt.

Sää on tänään mitä ihanin. Siis mitä voi syksyksi kuvitella, vai onkohan nyt syksy? Kuitenkin: aurinko paistaa, tuuli on hento, jos ollenkaan, sekä muutama pilvi vilkkuu taivaalla.. Puissa on vielä lehdet.. Hmn, onkohan nyt syksy? Vai loppukesä?

Pitäisi nyt lopettaa, veli tahtoo tulla tarkistamaan koneelle sähköpostinsa ja minkäs minä lellipojalle teen?

Perjantai on meille kun huume..

Koulu: ei voisi vähempää kiinnostaa koko pska.
Ystävät: Kaikkien kanssa puheväleissä vähintään tai vielä paremmissa.
Perhe: Iskän kanssa välit alkaa palautumaan normilleen. Sisko pääsi sairaalasta ja vei koiransa mukanaan poikaystävänsä luo, ehkäpä "onneksi" kun.. oli kaikkea vaikeuksia.
Muut suhteet: Parhaiten mitä olla voi.

J siis tuli tänään meille, ja ei onneksi tapahtunut mitään temppuilua G:n kanssa. G kun siis tykkää vartioida paljon, ja J vähän kuulemma pelkää koiria.. Tällä kertaa meni hyvin, tosin aikaa oli paljon vähemmän, mutten kuitenkaan onnistunut murtamaan kenenkään sukukalleuksia - niin kuin viimeksi..

J tosiaan joutui lähtemään jo 9n maissa, mutta eipä voi mitään.. Huomenna, jos sää sallii niin se ajelee tännepäin - ja toivottavasti sallii (;

Äsken tulin justiin ulkoa. Aloitin tämä kirjoittamisen jo aiemmin, mutta tuli äkkisoitto S:ltä, ja hän haki uljaalla skootterillaan minut muitten mukaan. Muut, eli kaikki varhaisteinit ja tuplateinien joukkoon, jea. Puolet varmaan esitti diudiu-ta, ja toiset angstas ja eli draamaa ja toiset, eli minä, S, E ja N vain naurettiin toisille ja ajettiin skopolla pitkin kylää. - Kyllä, nelipäällä ja vain yhdellä kypärä.

Kerranhan sitä vain eletään.. Ja aion ottaa sen vähänkin ilon irti, mistä vain saan.

Ehdotelkaa biisejä!

Olen jo kauan, kauan, toistan: kauan etsinyt uusia biisilöydöksiä. Muutamia uusia biisejä & artisteja olenkin löytänyt, mutta se on kuitenkin vain se "muutama" ja lisää olisi tarpeen. Genreltään mieluiten räppiä, r'n'b:tä tai technoa. Kuitenkin mieluiten räppiä, mutta nuo toisetkin menee siinä sivulla. Mitään "cheek - liekeissä" -tapaisia listahittejä en tahdo kuulla. Kiitos.

Ukkosta on ilmassa, päätä särkee. Siivonnut olen yrittänyt, huomenna jos se J pääsisi tänne.

Aargh, ärsyttää tämä mielentila.. Ku ei jaksaa-aa-aa-aa-aa-aa-aaa!! Mitä teen? Tahdon apua.. Väsyttää.. Pää kipeä.. Kaikki menee huonosti.. Perhe.. Ystävät.. Koulu.. Kaikki.

"Kun ei sanottua saakaan 'älä mee' - ovi sulkeutuu. Pi-dä mus-ta kiii, älä päästä koskaaan.."

Tämän aikana soi:
Leijonamieli - Tartu mun käteen
Nelli - Pidä Musta Kii

Nappiin meni ja shoppailemaan

Eilen kun mietin mitä tekisin tänään, niin päätin sisko2:n "avustuksella", että nukun tänään "pommiin". Koululle kun en muuten kun bussilla pääse (joita menee täällä todella harvoin) niin "joudun" jäämään kotia. Vaikkakin iskä on kotona (kesäloma) ja huusi minulle, mutta annoin olla.

Käytiin sitten aamulla sisko2 heittämässä koululle (ei siis sama koulu missä minä) ja samalla toista sisko1:tä käytiin sairaalassa katsomassa ja kaupassa.

Kotia tullessa söin, valmistauduin ja lähdin bussipysäkille, joka menee kaupungille. Kaupungilla menin sisko2:ta vastaan, joka oli jo päässyt koulusta ja käveli sairaalasta sisko1:tä katsomasta keskustaan. Kävimme syömässä ja shoppailimme kaupasta kauppaan juosten vesisateen takia. Mukaan jäi MicMacin huppari n.40€ miesten koko S, yhdet ohuethalppiscolleget 10€ ja kokoa XL, sekä toiset Umbron colleget n.25€, kokoa L. Oikeissa mitoissa "normaali" käyttäisi tämän kokoisena S -kokoisia vaatteita, mutta tyylinsä kullakin - ja rakastan tyyliäni, sanoi muut mitä tykkää.

Kaupungilta päin vielä kävimme tervehtimässä sairaalassa olevaa sisko1:tä.

Kotia tullessa.. Kiitos sisko1:n koiran, sisko saa kyllä jotenkin korvata rikkirevityt alkkarini.. Ei ole nimittäin mukavaa ostella joka toinen päivä alushousuja, joita toinen repii huvikseen..

Ah, olisi jo perjantai.. J lupasi tulla meille..

Välirikkoa isän kanssa

Ensin luulin, että minun ja iskän alkanut välirikko johtuu vain minusta, kun on ollut näin väsymystä, enkä ole jaksanut olla "kiltisti". Nyt kuitenkin huomasin, että vaikka yritän kysyä nätistikin "onko siellä edessä purkkaa" tai "eikö siinä autonavaimissa oo sitä kotiavainta" niin vastaus on aina tympeästi "no ei oo!" ja "älä nyt kysele joutavia!". Jään aina sitten vain ihmettelemään mitä sanoin kun tulikin tuollainen vastaus, jossa todellakin on äänensävy ihan eri, mitä ennen..

Etenkin illalla, minä herkkä ihminen menin ja lähdin kyyneleet silmissä, kun mitä tahansa yritinkin sitä huudetaan ja uhkaillaan. Tilanne oli tämä: äiti valitti kipujansa ja mietittiin mitä tehdään, kun kivut olivat kuulemma niiiin kovat. Koirat aloittivat jonkun ulvomisen, kun huomasivat ihmisen menevän talomme ohi. Huudettiin taas "tuki koiras turpa tai--" (joo en ole todellakaan G:tä jättämässä tänne!), ja minä yritin kaikin voimin saada koirien suut suppuun, ja onnistuinkin. Sitten kysyin tietämättömyyttäni iskältä, onko siellä sitten päivystävää, tai minne voisi aina mennä hädän sattuessa. Vastaus tuli taas yllättävään sävyyn "päivystävä on kaksneljä auki!" (ja tosi ärähtäneen sävyyn!). Pökerryksissä vastasin vain mumisten "ei tarvi noin rumasti sanoa.." - "just kun saa koirat hiljaseks niin sun ääni alkaa kuulua yli kaiken!!". Auts.. Anteeksi en puhu mitään.

Just tulin nyt taas alakerrasta, kun "isäntä" sai taas luetella tehtäviä mitkä piti olla eikä meinata. Siis kaikki niin kuin hän ajattelisi..

En jaksa.. Luulen että loppu häämöttää "uhkaavasti", mutta minusta uhkaava ei ole oikea sana.. Loppu häämöttää siis.. onnellisesti?

En tiedä mitä teen huomenna.. Joko olen kotona. Ei! Jos isä on kotona, niin minä en tänne hänen palvelijaksi jää. Siis, jos isä on kotona, niin menen kouluun ja sieltä suoraan bussilla kaupungille siskon kanssa. Pääsee pois edes hetkeksi..

Nyt soi: Akon - I Wanna Fuck You

Vtutus kun iskee

Taas. Aina kun elämä toisesta puolelta hymyilee, niin toisella puolella eletään samaan aikaa sotaa, ettei jaksaisi taaskaan elää. En jaksa nyt elää. Mitä minun elämässä on? - Joo, onhan minulla hyviä päiviä, kuten nyt perjantaina, kun en ollut kotona vaan J:n luona. Ja lauantaina, kun en ollut kotona vaan kaupungilla ja S:n luona juomassa. Ja sunnuntaina, kun sain koomata ja olla yksin, sekä olla rakkaan koirani G:n kanssa.

Mutta tänään. Arkena. Arki on suurin osa elämääni, ja arkea en jaksa elää. Oikeasti. On väsymystä, stressiä, stressiä, väsymystä, josta johtuu alhainen elämänhaluni ja perhe pahentaa sitä. Niin. Vielä äsken elämä hymyili. Kun ajattelee ihanaa tulevaisuutta, mutta ei liian tiukasti tulevaisuutta, joka tuo kuitenkin tullessaan lisää harmia, vaan tätä tulevaisuutta. Suunnittelin tulevaisuutta, että pääsisin päivä päivältä nousemaan aamuisin ylös sängystäni, että olisin aina vain lähempänä päämäärääni: pois täältä. Nyt - kaikki särkyi.

Olin siis suunnitellut, kun vihdoin pääsen pois täältä niin muutan opiskelemaan jonnekin kauas, G:n kanssa. Ehkä vuokralle, jos ei asuntolaa löydy, minne lemmikkieläimetkin pääsisivät. Nyt kuitenkin tänään, innokkaana kun katselin kouluja niin kerroin äidillekin parin koulun nimen ja hän tsekkaili niitä tietokoneelta ja mumisi vaan jotain, kun ei asuntolaa ole. Sanoinkin siinä ihan, että ei paljon asuntoloita olekaan, jonne pääsisi G:kin mukaan. "No se G nyt ei ole minnekään menossakaan, se jää tänne." Mitä?! Nimenomaan olen halunnut koiran, jonka kanssa elää elämää, ja kun minä sitä hoidan, "tuu nyt ottamaan tuo sun koiras" ja minulla annetaan kaikki vastuu sen elämästä, niin yhtäkkiä me ollaankin eroamassa. Kuka sitä sitten hoitaa?

Ei.. Päivässä kun tapahtuu yksikin tällainen, teille ehkä pieni, vastoinkäyminen, niin samassa koko päivän loputkin pienet vtutukset kertyy yhteen, ja siinä sitten ollaan. Vtutuksen ympäröimänä ja valoa ei näy.

Päätin kuitenkin, että minulla ja G:llä on joko yhteinen tulevaisuus, tai sitten minä katoan lopullisesti näistä "piireistä" ja seuraavaksi minut nähdään hautajaisissani, jotka tällä menolla saattaa olla hyvinkin pian.

Shoppailusta ryyppäämiseen

Nyt alkaa minun muuttoni. Nimittäin www.batman.blogit.fi:stä tänne. Eniten alkoi vähän tympimään tuo ulkoasu, niin persoonaton ja ei saanut itse sitä suunnitella.. Ja ajattelin aloittaa alusta. Uusi elämä, uusi tulevaisuus ja ehkä saatte huomata osan menneisyydestäni, kuinka pumpulissa elämistä se ei aina (koskaan) ole ollut.. Ette kuitenkaan saa minusta tietää mitään tarkempia tietoja. Tämä on vain päiväkirja, ja teille jää käteen vain nämä kirjoitukset, mutta ei kuka näitä kirjoittaa, miksi kirjoittaa, missä kirjoittaa jne.. Eli, luokaa oma mielikuvanne minusta, sillä itse en sitä teille paljasta, ainakaan suorasanaisesti.

Heti saatte hemaisevan kuvan minusta, aloitetaan eilisestä:
Aamu alkoi samalla vanhalla sävelellä: rakaskaikenkoiristatietävääitini huutaa minut ruokkimaan G:n, koirani, joka tietenkin tekee äidin mukaan kuolemaa nälkäänsä. Nousin, ruokin ja kaikin voimin tein omat aamuhygienia-arkitouhut, että pääsisin kaupungille. Niin, olimme menossa P:n, ystäväni kanssa kaupungille. Sieltä jäi käteen vain komeat kengät, joita olen jo kauan kuolannut. Tosin, kopiot mutta ideahan se tärkein on. Eikös? Ennen kaupungille lähtöä oli ollut jo juttua ystäväni S:n, jos tänään kyläiltäisiin P:n kanssa hänen luonaan, vanhempansa kun oli mökkeilemässä, ja koko talo aivan ypöyksin. Jesh. Samassa sinne oli tulossa myös J, poikaystäväni, hänen pari kaveriaan, ja S:n veli ja hänen tyttöystävänsä ja ystävä.
Kaupungilla meni vähän myöhään juna-aikataulujen vuoksi, mutta kotia päästessä tein pikkulenkin (josta sain heti kuulla syytteet) G:n kanssa, muokkasin ulkonäköä ja samassa S olikin jo pihassa, tullut hakemaan minua uljaalla skootterillaan.

Ilta meni sitten siinä juodessa ja ryypätessä ja olemisessa. Koskaan en ole ollut niin pahassa kunnossa, ja hävettää ihan perkeleesti kun kuulee jälkikäteen mitä eilen tapahtui, itsellä kun siitä on vain kärpäsenpaskan kokoinen muistikuva.. Sen päätin, että kaljaan en enään koske. Se oli viimeinen tippa ja oksennus.
Enkä koskaan ole noin vähästä (vähästä?) edes tullut noin huonoon kuntoon.. Miksi minusta on tullut tällainen? Ps. Vihaan itseeni.

Tämän aikana soi:
Viikate - Pohjoista viljaa
Trilogia - Hei!
Coolio - Gangsters Paradise