Olenko epänormaali?

Minne tämä elämä on menossa? Tein "suuren" päätöksen ja tahdotte ehkä kuulla sen? Noh, tässä se tulee: Kun elän täällä enää parin tyypin sydämen vuoksi, ja mikään muu ei kiinnosta, niin mitä minä tekisin? Koulu ei kiinnosta, sen voisin lopettaa heti ja antaa vain mennä.. Niin, kun ei kiinnosta, eikä kiinnosta tulevaisuus, miksi olen siellä? Kun täällä joudun vielä olemaan, niin miksi en ota kaikkea iloa irti siitä? Hitto, sen teen. - Tai ainakin yritän tehdä.

"ED on niin epäterveellistä ja vaarallista. En todellakaan osta!" Äiti ei luvannut ostaa kaupasta sitä, ja minä riippuvainen olen täällä kuin narkkari ilman huumetta.

Olenko epänormaali? Tätä en oikeastikaan tiennyt, kunnes J kysyi jtn: "pakko kysyä, mutta kuinka usein sä ajattelet elämääs noin ja sen seurauksia jne?" (en muista tarkallaan kuinka kysyi, ja sitä ennemmin olimme puhuneet kuolemasta, itsemurhasta jne) - "About joka päivä? Sä?" - "En koskaan.". Tipuin pikkaisen korkealta. Mitäh?! En tiedä, mutta minulle se on jo normaalia ajatella kuolemaa.. Ja nyt olen sitä ihan tosissani alkanut miettimään - että kuinka sen toteuttaisin jne. Ennen se on ollut vain mielessä..

Äiti on taas päättänyt alkaa vetämään turpaani jotain vitamiinikaikenparantavia-pillereitä. Kun ne ei yksinkertaisesti auta minua!! Mutta entäs jos niistä saisi yliannostuksen..

Haluaisin käydä terveydenhoitajalla mittauttamassa pituuteni ja painoni. Kotona puntaroin itsestäni 46kg:n kokoisen ihmisen, ja viimeksi olen mitannut itseni 163cm:n kokoiseksi..